Olen ollut koko kesän töissä. Toisaalta se ei haittaa pätkääkään, kesä on ollut sateinen ja myös kaikki kaverit - suurimmaksi osaksi - ovat olleet myös töissä. Joten tekemistä ei olisi ollut vaikka olisin ollutkin vapaana tekemään mitä päähän pälkähtää. Lisäksi, mikä parasta, palkasta olen voinut siirtää rahaa säästöönkin. Tästä riemuitsen erityisesti siksi, että vanhempani päättivät, että lähdemme koko porukka (minä, Teme ja he tietysti) Roomaan.
Voi Rooma. Vaikka olenkin menossa sinne neljättä kertaa, himoitsen nähdä kaikki aina uudestaan. Colosseumin valtavat rakenteet, Caracallan kylpylöiden rapistuneen suuruuden, Vatikaanin loiston, Fontana di Trevin pohjalla lepäävät kolikot, jotka ihmiset sinne ovat heittäneet toivossa tulla Roomaan uudestaan. Joka kerran olen kolikon sinne heittänyt, ja joka kerran olen palannut. Vaikka ei minulle minkäänlaista taikauskoa kyseistä suihkukaivoa kohtaan olekaan, olen nakannut sinne kolikoita ihan jo siksikin, että muistelen joskus lukeneeni rahojen menevän Rooman nähtävyyksien restaurointiin tai jotain. Haluan ikuisen kaupungin symboleiden säilyvän vielä pitkään tuleville sukupolville ihmeteltäväksi ja mahdollisuuden arkeologeille jatkaa tutkimuksiaan selventääkseen kaupungin rikasta historiaa.
Koko Roomaa hallitsee historia. Hotellia voi kutsua uudeksi, jos se on rakennettu edes 1900 -luvun puolella. Kattoterassilta katsellessa maisemaa hallitsevat lukemattomat kirkkojen kupolit. Pietarinkirkon järisyttävän kupolin voi nähdä hyvinkin kaukaa kaupungilta. Kiitos vain 1600 -luvulle asti hallinut laki, ettei kirkkoja korkeampia rakennuksia ole saanut rakentaa.
Erityisen innoissani olen siksi, että Teme saa vihdoin ja viimein nähdä kaupungin, josta aina puhun ja minne aina vain haluan uudestaan ja uudestaan. Olen yrittänyt kuvailla Colosseumin suuruutta, kuvailla Pietarinkirkon kupolista näkyviä maisemia, kertoa monumentteja rakennuttaneista keisareista ja heidän aikanaan vallinneista tavoista, uskomuksista ja uskonnoista, kristinuskon ja "pakanauskontojen" taistosta, paaviuden historiasta ja yrittää selittää minkälaista kunnioitusta minä koen seisoessani Pantheonissa Rafaelin haudalla tai tuijottaessani Sikstuksen kappelin upeita freskoja.
Haluaisin oppia Rooman historiasta enemmänkin, kuin mitä netissä ja matkaoppaassa on minulle tarjota. Ne eivät kerta kaikkisesti tyydytä tiedon janoani.
Odotan matkaa suunnattomasti. Samalla pelkään sen seurauskia. Entä jos Teme ei kaiken näkemänsäkään jälkeen ymmärrä rakkauttani ja intohimoani, mitä Roomaa kohtaan tunnen? Maailma on täynnä kiinnostavia ja upeita paikkoja, joissa totta kai haluaisin päästä käymään, mutta silti ensi sijaisesti haluan Roomaan aina. Entä jos hän ei koe samoin, entä jos hän ei koskaan haluakaan palata?
