Mielenkiintoni kohteet

Päässyt hetki menemään edellisistä tuumailuistani, jotka tänne olen rustannut. Ei varmastikaan mikään pahoittelemisen arvoinen asia.

Olen tässä miettinyt omia mielenkiintoni kohteita ja joutunut toteamaan, että niitä kertakaikkisesti on liikaa. Aikani ei riitä ylläpitämään sitä kaikkea. Siinäpä vasta sitten onkin kysymys, mistä muka karsisin?

Ensinnäkin, rakastan musiikkia. Nautin hyvin monenlaisista musiikkityyleistä, kuuntelen kaikkea popista goottirockiin ja jopa klassisesta deathmetalliin. Suomalaista musiikkia, varsinkaan iskelmän tyyppistä, en juurikaan osannut arvostaa ennen kuin aloin soittamaan pianoa.

Tai, ei kai sitä ihan soittamiseksi voi sanoa, pimputtelen omaksi ilokseni varsin epäonnistuneesti ja soittotuokioni usein päättyykin siihen, että minulla totaalisesti menee hermo, kun homma ei suju. Yritin pitkään opetella soittamaan milloin mitäkin uusia hyviä pophittejä, mutta jossain vaiheessa ymmärsin, että joku taitava ne varmasti osaisikin soittaa, mutta minun taidoillani ne kuullostavat hirveältä. Otin reippaasti takapakkia ja aloin soittamaan vanhoja suomalaisia radiohittejä, joita osaa inhosin ja inhoan edelleenkin. Eniten nautin kuitenkin ripari biisien ja joululaulujen soittamisesta. Kyllä, niitä minä vasta vihaankin, mutta nuotit on  suunniteltu pianolla soitettavaksi tai iltanuotiolla kitaralla rämpyteltäviksi, ne kuullostavat tökerömmänkin soittajan taidoilla hyviltä.

Tai sitten ei...

Toinen rakkauteni on kirjoittaminen. Teininä purin pahaa ja hämmentynyttä oloani erinäisiin runoihin ja jonkinlaisiin mietelauseisiin, päiväkirjaa en ole osannut kirjoittaa koskaan, yrityksistä huolimatta. Minusta on surku, ettei varsinkaan runoja tule enää kirjoiteltua. Vanhoja tekeleitä lueskellessani hämmennyn joka kerta, miten 15 -vuotiaan lapselliset arvot, ihastumiset, paha ja hämmentynyt olo ja tuska kuullostavat paperilta luettuna niinkin hyviltä ja mielenkiintoisilta. Haluaisin ylläpitää tuota ja purkaa itseäni kirjoittamiseen, mutta minulla ei taida enää olla sellaista omaa rauhaa, että pystyisin siihen keskittymään.

Seuraava ja uusin mielenkiintoni kohteista on kamera ja kuvaaminen. Sain marraskuussa pintakäsittelijäksi valmistuttuani vanhemmiltani lahjaksi Canonin 1100d järkkärikameran, ja aluksi kuljinkin joka paikkaan kamera kourassa, mutta nyt se lojuu kaapin hyllyllä. Selitän itselleni, että odotan kesäisempi kelejä ja ulkomaanreissuja. Typeriä tekosyitä. Aikani ei vain riitä. Ei siitä kauheasti iloa ulkomailla ole, jos en sitä osaa käyttää.

Yksi suurimmista rakkauksistani on koko ikäni ollut piirtäminen. Ja voi jestas, miten sekin taito katoaa, kun en ole sitäkään ehtinyt ylläpitää! Olen joskus katsellut yläaste-aikaisiani rustauksia, voin kutsua niitä jopa hienoiksi! Tuotoksieni värittäminen ja värien yhdisteleminen ei ole ikinä ollut minun juttuni, mutta osaan, tai osasin joskus, tuottaa pelkästään lyijykynällä melkoisen upeitakin värivaihteluja töihini. Vaan eipä sekään suju enää!

Tämän hetkisesti suurin rakkauteni on Italian historia, taidehistoria, Antiikin Rooman mytologia, italialaiset taiteilijat ja arkkitehtuuri. Rakastan Italiaa. Tunnen Rooman keskustan paremmin, kuin Helsingin tai Tampereen. Osaisin unissanikin kävellä Colosseumilta Vatikaaniin tai Fontana di Treviltä Pantheonille. Asiaahan ei yhtään helpota se, että rakastan italialaista ruokaa!

Mikä minuun sitten niin Italiassa kiehtoo? Italia, tietysti Kreikan ohella, on kulttuurisesti koko maailman yksi suurimmista vaikuttajista. Monet kielet pohjautuvat Italiaan, jopa suomenkielen sanoja on tullut italiasta (ja kreikasta) kuten "keisari" (ceasar) ja "palatsi" (palatinus). Suomalaiset jouluperinteet ovat peräisin roomalaisten Saturnalia -juhlasta. Rooman valtakunta on mahtavimmillaan kattanut koko Välimeren alueen, sen valta on ulottunut aina Saksaan ja Iso-Britanniaan asti. Italia on romahtanut ja noussut jälleen. Sitä ovat hallinneet kuninkaat, diktaattorit, keisarit ja on historiansa aikana ollut useaan kertaan myös tasavalta. Italian mafia on vahva, etenkin eteläisessä Italiassa. Ja mikä Italian historiassa ja kulttuurissa on erittäin oleellista: Uskonto. Katolinen kirkko. Vatikaani. Ja paavi.

En ole uskovainen, en todellakaan. Mutta Vatikaani kaikkineen on jotain niin ainut laatuista. Niin pieneksi maaksi ja niin pyhäksi maaperäksi sen muurien sisäpuolella on tapahtunut vuosisatojen saatossa sitten vaikka ja mitä. Petoksia, murhia, rumaa valtataistelua. Lukematon määrä paavien äpärälapsia, salailua, hirmutekoja. Muurien sisäpuolella on syntynyt korvaamatonta taidetta ja kulttuuriperintöä. Ja niin vanhaksi instituutioksi, sen arvovalta ja jonkinlainen majesteettisuus on paikan päällä käsin kosketeltavaa. Ja niin hirmuisen historian jälkeen paikka on silti pyhä.

Se kaikki minua Italiassa kiehtoo.

Viimeinen suuri rakkauteni on yllättäen ruoka ja kotikokki.net! Pörrään sivustolla jatkuvasti ja rakastan kokkaamista! Joskus saatan tehdä yhtä ateriaa koko päivän. Illalla syötyäni olen todella väsynyt enkä jaksaisi tehdä enää mitään. Mutta kaiken touhuamisen ja odotuksen jälkeen, en tiedä mitään sen palkitsevampaa kuin maukas, monipuolinen ateria salaatteineen, pää- ja jälkiruokineen.

Mutta palataanpa alkuperäiseen kysymykseen. Mistä sitten karsisin? Jättääkö kallis kamera ja piano kaapin nurkkaan? Vai iskeäkö kynät penaaliin ja paperit laatikon pohjalle? Ruuasta on vähä hankala luopua, tämä taitaa olla ainoa harrastus, jota mieskin jaksaa arvostaa ja toisinaan pelätä! : D Italiasta en luovu, RAKASTAN!

Pitkästä pohdinnasta huolimatta, en löydä vastausta eikä minulla ole sen enempää aikaa. Jos alkaisin vain viettää taitelijaelämää ja haistattaisin pitkät paskat koulutukselle ja työlle? Houkutteleva vaihtoehto, vaikkakin sitten jäisi unelma asunto ja auto ostamatta...

Mieli-ku-vitusta

Ajattelin kirjoittaa jotain todella iloista tänne tänään.

Ulkona paistaa aurinko, eikä muuten edes vituta.

Ei mulla muuta.

Tai hetkinen. Onnistuin eilen tekemään kerrankin sellaista perunamuussia, joka ei mikrotettuna maistunut oksennukselta. En tiedä miten sen tein. Siitä tuli muutenkin todella pehmää.

Kerronpa vielä yhden hassun asian:

Vieläkään ei kiukuta.

On oikeasti todella jännä, miten sitä aina sitten jaksaa valittaa. Aina on kaikki huonosti. Kevät kun tulee, aurinko paistaa ja linnut laulaa. Rutina vaan kuuluu, miten pihalla on nin kirkasta, että sisälle tullessa ei näe mitään. Ratkaisu: pysy ulkona.
Ja kuinka ihanaa on, kun lumi sulaa ja aurinko lämmittää. Hirveä valitus siitä, kun kura ja loska lentää, autokin on koko ajan likainen. Ratkaisu: Myy auto.

Kevät on ikävintä aikaa miehelleni. Allergioiden vuoksi nenä ja silmät vuotaa, eikä saa nukutuksi. Kerran pyöräili kaupungilla kauppaa kohti. Reppana ei nähnyt eteensä ja poliisit pysäytti puhallutukseen, kun ei suoraan ajaminen sujunut.

Sitten tulee kesä. Aurinko se vaan jaksaa paistaa, paitsi juhannuksena, vuotuinen lämpöennätys sen kun nousee ja kaikki valittaa, että on liian kuuma. Ratkaisu: Mene uimaan, pysy siellä.
Öisinkin on niin valoisaa, ettei nukutksi saa. Ratkaisu: Hanki sälekaihtimet.
Sade ilman sattuessa valitetaan, kun ei ulos pääsee, grillaamisesta ei tule mitään, nyt on kylmä ja sisällä ei ole mitään tekemistä. Ratkaisu: Hanki harrastus.

Iloinen isäni kaivaa kauniina kesäiltoina imurin itsensä ja lonkeronsa seuraksi terassille, jotta voi imuroida hyttyset. Siinä vasta viihdettä, kun tämä tanssii ripaskaa imuri kourassa ja kiroilee joka ikinen kerta, kun yksikin pääsee imaisemaan.

Sitten tulee syksy. Kaunis ruska vie kesän vihreyden puista, ilmat viilenevät ja sitten on niin pimeääkin. Heti jo alku syksystä on jo liian kylmä ja taas valitetaan. Ratkaisu: Pue vaatteet päälle.

Äiti sytyttelee kynttilöitä ympäri kotia, ja kantaa tavaroita varastosta toiseen. Kaikkialla on likaista ja kuraista ja se autokin on taas likainen.

Sitten tulee talvi. Katsokaa lasta, joka näkee ensi lumen satavan taivaalta. Kuinka ihanaa on kylminä pakkasiltoina käpertyä oman kullan viereen katsomaan hyvää elokuvaa. Joulun odotus kasvaa.
Mutta sitten on liian kylmä ja liian pimeää ja liian liukasta, ja joululahjoihin menee niiiin kauhean paljon rahaa! Ratkaisu: Mene töihin, hanki rahaa, kävele varovasti, osta toppatakki, lopeta joulun vietto ja eroa kirkosta.

Yritettäisiinkö joskus olla onnellisia? Yritetään joskus ajatella jotain positiivisesti. Jos et muuta keksi, niin ajattele, että maailmassa on joku sellainenkin jolla on asiat huonommin kuin sinulla.

Vaikka sinänsä ihanaa ajatella, että jonkun ihmisen suurin murhe on joku niin vähäpätöinen asia kuin ulkona oleva keli. Ei huolta ole silloin huomisesta. Ehkä minunkin pitäisi olla onnellisempi siitä, mitä olen saavuttanut, siitä mitä olen saanut, siitä mitä mahdollisuuksia minulla on ja siitä mitä tulevaisuus tuo tullessaan.

Oppisinpa ohittamaan stressaavat ja mielipahaa aiheuttavat asiat olan kohautuksella. Voisinpa kääntää ajatukseni kevätauringon lämpöisiin säteisiin. Osaisinpa suhtautua iloisemmin, jos mieheni vaikka tiskaa. Iloitsisinpa siitä, että minulla on kaikki hyvin...

Mutta onhan se tosi ärsyttävää, jos joku ei vaikka osaa taaskaan ajaa!!!!

Ehkä haluatte vielä kuulla yhden hassun jutun:

Minulla oli tänään ihan kiva päivä.

..., mutta itsehän olen maailman paras kuljettaja! osa 3

No, nyt kun sitten päästiin vauhtiin, niin kerronpa tänä iltana sitten vielä mielipahaa aiheuttaneista kuljettajista.

Kutsuttakoon heitä Bam -kuskeiksi, eli bemari-audi-mersu -kuskit.

En halua yleistää, mutta yleensä itsemurhaohituksia tekevät ovat bmw:n, audin tai mersun kuljettajia. Kyseisissä merkeissäkään ei sinänsä ole mitään vikaa, toki että itsehän en munanjatkeella tee mitään. Enkä nyt halua yleistää sitäkään, että kyseisten autojen kuljettajilla olisi jotenkin pieni. Toki tekevät niitä ohituksia muutkin, itsemurhaohituksia myöskin porschen ja muiden urheiluautojen kuljettajat. Bam -kuljettaja nyt vain sopii.

Nämä Bamit ovat meinanneet aiheuttaa minulle sitten monen monituista sydänkohtausta, kun lähtevät keskellä mutkaa ohittelemaan rekkoja. Huonollakin säällä vauhtia on helposti se 120km/h tunnissa. On toki hienoa katsoa, kun jollain on auto alla joka sitten lähtee ja jolla muuten pääsee, mutta se itsekeskeisyys pois ja saisivatpa hankkia hitusen itsesuojeluvaistoa. Liikenteeseen ei kiireessä kannata lähteä.

Montaa yhtä hirveää tunnetta en tiedä, kuin se tunne, kun ajat tiellä, vauhtia 80-100km/h ja tajuat tuijottavasti vastaan tulevan auton valoja, jotka tulevat vastaan sinun omalla kaistallasi. Eivätkä kovinkaan kaukana sinun rottosesi keulasta. Sydän nousee kurkkuun, syke jyskyttää päässä, kädet hikoavat ja tuntuu, kuin maha kääntyisi ympäri. Et osaa tehdä muuta kuin jarruttaa voimakkaasti, mikä tietenkin aiheuttaa vaaratilanteen takanasi oleville ja itsellesi. Viime hetkellä, suoraan keulasi edestä Bam on saanut ohituksen suoritettua ja palaa omalla kaistalleen.

Olen jostain syystä sinänsä liikenneriski, että imen itseäni kohti vaara- ja läheltä-piti -tilanteita kuin magneetti. Urpoja pamahtelee eteen joka nurkan takaa ja liikennevaloissa tekisi mieli hypätä omasta autosta ulos ja kävellä vaaratilanteita aiheuttaneen ovelle kertomaan, kuinka tämä asia nyt taas menikään.

Ylläkuvailemani tilanne on siis sattunut tosiaan usein. Kerran joudun pysähtymään lähes kokonaan ja erittäin raivoissani tilanteesta yritin viestittää keskellä ns. pimeää mutkaa rekan ohittaneelle bmw:n kuljettajalle hänen olevan täysi paska valoja vilkuttelemalla ja keskisormea heiluttelemalla. Keulani metrin päästä väistänyt kuljettaja morjesti minulle kiitokseksi ja minä jäin jälleen kerran naamapunaisena huutamaan taustapeilin kautta tämän takavaloille. Olen monta kertaa sanonut haluavani autoon megafonin, jotta saan asiani kerrotuksi niille, jotka pari valittua sanaa ansaitsevat.

Vinkki: poliisit, hommatkaa kuorma-auto tai rekka käyttöönne. Sillä ajellessanne näette mitä uskomattomampia tilanteita.

..., mutta itsehän olen maailman paras kuljettaja! osa 2

Liikenne on asia, josta haluan oman psyykkeeni takia avautua. Koittakaa kestää.

Yksi suurimmista mielipahani aiheuttajista liikenteessä ovat myöskin ihmiset, jotka eivät osaa käyttää ajoneuvonsa valoja.

Hyvin tavanomainen näky on, että hyvälläkin kelillä useimmilla on etusumuvalot päällä, kysynpä vain miksi? En tähän päivään mennessä ole ymmärtänyt kyseisten tuikkujen tarkoitusta auton edessä, takana ovat sitäkin hyödyllisemmät. Hyödylliset myös tietysti sillä oletuksella, että kuljettaja on vaivautunut pahan lumipyryn sattuessa putsaamaan takasumuvalot näkyviksi, ei niistä iloa lumen alla ole.

Toinen erittäin tyypillinen on, että ajelet vaikka 4-tietä pitkin ja eteesi tulee pitkä suora, kuten vaikkapa 5 kilometriä pitkä. Suoran toiseen päähän ilmaantuu auto samaan aikaan kuin sinä ilmaannut sinne toiseen päähän ja vastaantulija näpsäyttää heti pitkät pois sinut nähdessään. Itsestäsi tuntuu hölmöltä ottaa ne jo pois, mutta et kehtaa jättää niitä päällekään, kun toinenkin ne jo otti pois. Sittenpä ajellaan tassut ristissä rukoillen, ettei hirvi -ystäväinen ole päättänyt juuri sopivasti tulla tielle tervehtimään sinua.

Valojen käyttäjistä suurimman mielipahani aiheuttavat kuitenkin ne, jotka eivät ota pitkiä pois. Itse olen melkoisen herkkä valoille ja tavalliset neonvalot ottavat jo hämärässä kovasti silmiini ja aiheuttavat päänsärkyä. Rekkakuskeja usein haukutaan siitä, että kun heillä on paljon, paljon suuremmat valot autoissaan ja että he eivät ottaisi millään pitkiä valoja pois päältä. Minä olen kuitenkin sitä mieltä, että yleensä rekkakuskit niitä herrasmiehiä on, taksikuskit ne sitten mulkkuja on. Takseille saa kaikista eniten pimeän aikaan räpsytellä valoja, kun eivät millään ottaisi pitkiä pois.

Myös takaa tulevan ajoneuvon valot heijastuvat kolmesta peilistä silmiini ja ovat todella, todella ikäviä. Kävipä kerran niin, että olin ajelemassa Jämsästä kotiin päin, siihen aikaan minulla oli vielä oma rakas nuhapumppuni Carina. Keli oli hyvä pimeydestä huolimatta ja jouduin kiihdyttelemään todella koviin vauhteihin päästäkseni ylämäet rakkaalla nuhapumpullani ylös. Taakseni siitä huolimatta ilmestyi jonkinlainen maasturi, ja tietenkin pitkät päällä. Maasturin keula läheni lähenemistään oman nuhapumppuni siroa takamusta ja suorilla pätkillä näytin vilkulla että nyt voi mennä ohi. Vaikutusta kun ei ollut, painelin kevyesti jarrua, sen verran että valot välähtivät takana vinkiksi ärsyttävästä läheisyydestämme. Mutta tämä maasturi kuski se vain ajeli puskuri kiinni omassani, edelleenkin pitkät päällä.

Tämän naisen hermot eivät ole kovinkaan venyväiset ja kohtahan minä naamapunaisena huusin taustapeilille, mitenkä niitä valoja taas käytettiin ja liikenteessä yleensä käyttäydyttiin. Minä hidastelin, jotta tämä menisi ohi, kiihdytin päästäkseni mokomaa karkuun, mutta tämä on kuin liimattuna puskuriini kiinni. Näytin takalasille keskisormea, vaikutusta kun ei ollut, avasin ikkunan ja työnsin käteni ulos näyttääkseni keskaria. Huusin ja mekastin taustapeilille, mutta on se kumma, kun ei se ohjeita totellut. Lopulta minulla meni niin hermo, että tinttasin jarrut pohjaan, jotta tämän on pakko väistää ja kiertää minut. Mielessäni ajattelin vielä, että jos mällää perseeseen, niin väistin sitten siiliä. Huom, talvella. Kun tämä lähti ohittamaan, lähdin itsekin nasta laudassa liikkeelle. Maasturin palattua omalle kaistalleen iskin pitkät päälle, ajoin vuorostani tämän puskuriin kiinni ja pysyin siinä niiiiiin kauan, kunnes tiemme erkanivat eräässä risteyksessä.

Minulle ei vittuilla!

..., mutta itsehän olen maailman paras kuljettaja! osa 1

Kuten olemme huomanneet, olen nainen, jolla on monta mielipahan aihetta. Nyt esitän idean poliisien työllistämiseksi ja heidän palkkansa rahoittamiseksi. Lisää työpaikkoja, lisää palkkakustannuksia, mutta lisää myös verotuloja.

Ennen kaikkea suosittelisin ylinopeusratsioita pimeään aikaan ja baarien ovilla ajokunnossa itseään nimittävien puhalluttamista. Mutta se oli nyt sivuseikka.

Suuren mielipahan minulle aiheuttavat kuljettajat, jotka köröttelevät tuolla 80km/h- ja 100km/h -alueilla keskimäärin 50-60km/h. Toki on hienoa, että ihmiset ajavat turvallisesti ja on hienoa, että he ajavat sellaista nopeutta, jolloin tuntevat hallitsevansa ajoneuvonsa. Mutta kun niitä bussipysäkkejä on siinä tien vieressä, jono vain kasvaa takana, tie on mutkainen tai vastaan tulee muita autoja, miksi nämä sunnuntaiajelijat tai toiselta nimeltään tontin katselijat eivät voi päästää takana olevia ohi?

Asun pienellä paikkakunnalla, ja anoppini asuu pienen kylän pienemmällä sivukylän sivukylällä ja vielä senkin kylän sivussa. Tuolta sivukylältä huristelee joka ikinen aamupäivä pieni parrakas mies pienen sinisen autonsa kanssa. Matkaa hänellä on kauppaan joku 20-30km, en tarkkaan tiedä missä hän asuu. Tämä pieni parrakas mies pakkaa aamulla eväspussinsa ja lähtee köröttelemään 50km/h pitkin tietä, jolle on määrätty yleisnopeusrajoitus, eli 80km/h. Tie on paikka paikoin melkoisen mutkainen ja tiukan mutkan jälkeen on erittäin ikävää vetää liinat kiinni ja yrittää väistää eteen pamahtavaa pientä sinistä autoa, jota tämä pieni parrakas mies ajaa.

Monen monituista kertaa tämä pieni parrakas mies on pienen sinisen autonsa kanssa ajanut meitä vastaan. Mitä pidempi jono takaata löytyy, sen iloisempi on pienen miehen hymy. Hän ei koskaan aja sivuun ja anna muille tilaa, oli miten pitkä letka takana tahansa. Partaveikko kipaisee lehmänpaskan hajuisena kauppaan, hoitaa ostoksensa ja onpa vielä kovin hidas suoriutumaan kassastakin. Sitten hän taaaas lähtee pienellä sinisellä autollaan köröttelemään kohti kotia. Aikaisemmin mainitsemani eväät hän syö, kun matkaa on taitettu kotiin n. 4km, eräällä levikkeellä. Sitten kun masu on taas täysi, pieni parrakas mies jatkaa matkaansa pienellä sinisellä autollaan aiheuttaen mielipahaa kanssa autoilijoille.

Ja tässä ideani työttömien poliisien työllistämiseksi: Ylläkuvaamani ihmiset ovat oikeasti vaaraksi liikenteelle, varsinkaan kun he eivät anna tilaa. Tehkää asetus ja soveltakaa se käytännön läheiseksi, sakottakaa ihmisiä, jotka ajavat pitkiä matkoja alinopeutta tekemättä tilaa muille.

Kerran tässä ajelin 4-tietä pitkin töistä pimeän aikaan kotiin. Oli ihan hirveä lumipyry ja ajelin itsekin hiukan alle sallitun nopeuden. Tajusin viime tingassa, että edessäni on auto, jota en pyryn ja takavalot peittäneen lumen takia havainnut aiemmin. Kyseinen auto körötteli sellaista 50km/h. Vastaan tuli hirveästi autoja ja jouduin monta kilometriä ajamaan tämän takana, kun en ohikaan päässyt eikä tämä tietenkään bussipysäkkien kohdalla tehnyt tilaa. Viimein kun pääsin ohi, vilkaisin minkälainen mummo siellä nyt tällä kertaa peloissaan ajelee. No ei ollut mummo. Alle keski-ikäinen mies, kahden seuralaisensa kanssa ja tämän auton kuljettaja luki karttaa ajaessaan. Ihmiset, ei näin!

Liikenteessä minulla on monen monituista ja suuren suurta mielipahan aihetta, sulata tämä ennen kuin jatkat seuraavaan, kiitos.

Ruoka on rakkautta

Ajattelin tekaista tekstin jostain sellaisesta asiasta, jota voisimme kutsua edes jossain määrin iloiseksi. Olen käsitellyt nyt epätoivoisesti asioita, jotka yleensä ottaa päähän niin että silmissä sumenee ja ajattelin näyttää, että kyllä, olen olemassa asioita, jotka ei vituta, kuten raha, rakkaus ja ruoka. Tai siis kyllähän raha, rakkaus ja ruokakin voi vituttaa, mutta yleensä vain silloin, kun niitä ei ole.

Leena Hefner os. Herppeenluoma muotoilee asian omalla tavallaan kolmen R:n säännöksi, mutta antaapa sen rusketuksen olla. Hurraa!

Olen totaalisesti hurahtanut kotikokki.nettiin. Omia reseptejä en sinne ole vielä saanut aikaiseksi laittaa, mutta minusta on ihanaa tonkia ja penkoa erilaisia reseptejä, kokeilla ja soveltaa niitä. Olen siellä aina, etsimässä jotain hyvää, mitä voisin illaksi puuhastella, ruoka on hyvää, rakasta ja ihanaa tehdä ja sitäkin ihanempaa on sen syöminen! En ole hyvä keittiössä, mutta sellaiseksi haluan tulla.

Joten varokaa ihmiset, tulevaisuudessa saattaa tulla kommentointia ja kokemuksia erilaisista resepteistä ja kertomuksia kommelluksistani keittiössä. Oireina saattaa olla valtava ruokahalu, kuolaaminen ja mielipaha, mutta myös huutonauru -kohtauksetkin ovat mahdollisia.

Ja nyt kun aloin miettimään ruokaa ja asioita, jotka vituttaa, niin tulipa vaan mieleeni, että mikä ihmeen juttu nyt oli laittaa kauppoihin myytäväksi valmiiksi paistettua jauhelihaa?! Ihminen, jos tunnustat ostaaneesi tätä tuotetta, häpeä! Kuinka laiska ja aikaansaamaton ihmisen pitää olla, että ei voi tai osaa paistaa jauhelihaa itse!? Herranjumala!!!