Liikenne on asia, josta haluan oman psyykkeeni takia avautua. Koittakaa kestää.
Yksi suurimmista mielipahani aiheuttajista liikenteessä ovat myöskin ihmiset, jotka eivät osaa käyttää ajoneuvonsa valoja.
Hyvin tavanomainen näky on, että hyvälläkin kelillä useimmilla on etusumuvalot päällä, kysynpä vain miksi? En tähän päivään mennessä ole ymmärtänyt kyseisten tuikkujen tarkoitusta auton edessä, takana ovat sitäkin hyödyllisemmät. Hyödylliset myös tietysti sillä oletuksella, että kuljettaja on vaivautunut pahan lumipyryn sattuessa putsaamaan takasumuvalot näkyviksi, ei niistä iloa lumen alla ole.
Toinen erittäin tyypillinen on, että ajelet vaikka 4-tietä pitkin ja eteesi tulee pitkä suora, kuten vaikkapa 5 kilometriä pitkä. Suoran toiseen päähän ilmaantuu auto samaan aikaan kuin sinä ilmaannut sinne toiseen päähän ja vastaantulija näpsäyttää heti pitkät pois sinut nähdessään. Itsestäsi tuntuu hölmöltä ottaa ne jo pois, mutta et kehtaa jättää niitä päällekään, kun toinenkin ne jo otti pois. Sittenpä ajellaan tassut ristissä rukoillen, ettei hirvi -ystäväinen ole päättänyt juuri sopivasti tulla tielle tervehtimään sinua.
Valojen käyttäjistä suurimman mielipahani aiheuttavat kuitenkin ne, jotka eivät ota pitkiä pois. Itse olen melkoisen herkkä valoille ja tavalliset neonvalot ottavat jo hämärässä kovasti silmiini ja aiheuttavat päänsärkyä. Rekkakuskeja usein haukutaan siitä, että kun heillä on paljon, paljon suuremmat valot autoissaan ja että he eivät ottaisi millään pitkiä valoja pois päältä. Minä olen kuitenkin sitä mieltä, että yleensä rekkakuskit niitä herrasmiehiä on, taksikuskit ne sitten mulkkuja on. Takseille saa kaikista eniten pimeän aikaan räpsytellä valoja, kun eivät millään ottaisi pitkiä pois.
Myös takaa tulevan ajoneuvon valot heijastuvat kolmesta peilistä silmiini ja ovat todella, todella ikäviä. Kävipä kerran niin, että olin ajelemassa Jämsästä kotiin päin, siihen aikaan minulla oli vielä oma rakas nuhapumppuni Carina. Keli oli hyvä pimeydestä huolimatta ja jouduin kiihdyttelemään todella koviin vauhteihin päästäkseni ylämäet rakkaalla nuhapumpullani ylös. Taakseni siitä huolimatta ilmestyi jonkinlainen maasturi, ja tietenkin pitkät päällä. Maasturin keula läheni lähenemistään oman nuhapumppuni siroa takamusta ja suorilla pätkillä näytin vilkulla että nyt voi mennä ohi. Vaikutusta kun ei ollut, painelin kevyesti jarrua, sen verran että valot välähtivät takana vinkiksi ärsyttävästä läheisyydestämme. Mutta tämä maasturi kuski se vain ajeli puskuri kiinni omassani, edelleenkin pitkät päällä.
Tämän naisen hermot eivät ole kovinkaan venyväiset ja kohtahan minä naamapunaisena huusin taustapeilille, mitenkä niitä valoja taas käytettiin ja liikenteessä yleensä käyttäydyttiin. Minä hidastelin, jotta tämä menisi ohi, kiihdytin päästäkseni mokomaa karkuun, mutta tämä on kuin liimattuna puskuriini kiinni. Näytin takalasille keskisormea, vaikutusta kun ei ollut, avasin ikkunan ja työnsin käteni ulos näyttääkseni keskaria. Huusin ja mekastin taustapeilille, mutta on se kumma, kun ei se ohjeita totellut. Lopulta minulla meni niin hermo, että tinttasin jarrut pohjaan, jotta tämän on pakko väistää ja kiertää minut. Mielessäni ajattelin vielä, että jos mällää perseeseen, niin väistin sitten siiliä. Huom, talvella. Kun tämä lähti ohittamaan, lähdin itsekin nasta laudassa liikkeelle. Maasturin palattua omalle kaistalleen iskin pitkät päälle, ajoin vuorostani tämän puskuriin kiinni ja pysyin siinä niiiiiin kauan, kunnes tiemme erkanivat eräässä risteyksessä.
Minulle ei vittuilla!
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti