Huomaatteko, en ole tainnut valittaa tänne pitkään aikaan yhtikäs mistään! Olenko saanut purettua sydäntäni niin hyvin? Vai olenko jatkuvasti niin väsynyt, etten jaksa huomata vituttavia asioita? Vai onko käynyt sellainen vahinko, että saatan joskus olla ihan tyytyväinenkin elämään ja muihin ihmisiin?
Hahaa, ja paskat. Eihän se nyt ihan niin helposti käy.
Nimittäin, tämän päivän asia on mopot ja mopoautot. En muista, olenko kirjoitellut niistä aiemminkin, mutta nyt tulee kyllä pari (+ pari liikaa) hyvin tarkasti valittua sanaa.
On ihanaa, kun on kesä. On ihanaa maata aringossa, kaikessa rauhassa ja hiljaisuudessa... Kunnes viereiseltä parkkipaikalta alkaa kuulua kova, ärsyttävä pärinä....
GRÄY!
On hienoa, että nuorilla on menopelejä, jolla päästä paikasta toiseen, mutta kyllä se juttu sillä tavalla on, että siellä liikenteessä pitäisi osata kulkea ja ymmärtää jotakin niiden liikennemerkkien päälle. Koska ei ole olemassa liikennesääntöä, jonka mukaan auto tai vanhempi ja kokeneempi väistää.
Kävipä tässä yksi päivä nimittäin niin, että olin kaverini kanssa ajamassa rannalle. Vastaan tuli nuori mopoilija, joka jostain syystä kuikuili olkapäänsä ylitse ja ilman mitään varoitusta, hän yhtäkkiä heittikin suoraan edessäni moponsa ympäri ja oli hyvin lähellä etten törmännyt häneen. Toki muistan aina huomauttaa tälläisissä tilanteissa pilliä painelemalla ja keskisormea heiluttamalla, että jokin meni väärin. Toivottavasti perkeleen nulikka oppi jotain.
Mopoissa on ärsyttävä ääni. Piste. Skootterien hiljaisen pärinän kestän, mutta viritetyt romukasat ovat totaalinen hirvitys. En käsitä, miksi ne pitää saada kulkemaan kovempaa. Hiljasemmistakin vauhdeista on ihmiset onnistuneet tappamaan itsensä. Muistan, kun itse istuskelin mieheni mopon kyydissä. Pelkäsin jokainen sekuntti. Muistan myös, kun ensi kertaa istahdin jonkun mopon kyytiin. Puristin serkkuani kaksin käsin, niin ettei varmaan henkeä saanut. Itku meinasi tulla ku alamäessä vauhti nousi johonkin 80km/h.
Minusta on älyttömän hyvä asia, että mopokortinkin saadakseen on käytävä teoriaopetuksessa ja ajotunneilla. Aluksi se tuntui todella hölmöltä, mutta sittemmin olen alkanut kiinnittää enemmän huomiota siihen, kuinka vähän nuoret oikeasti tietävät liikennesäännöistä. Kuka väistää ketäkin ja mistä suunnasta tulevaa yms. Tieto on hyväksi siinäkin vaiheessa, kun lähtevät ajokorttia suorittamaan.
Minusta on hienoa, että poliisi on tiukentanut viritettyjen mopojen valvontaa. Ja minusta on käsittämätöntä, etteivät vanhemmat sen tarkemmin katso, mihin nulikat rahansa käyttävät ja minkälaisia osia postista tilaillaan. Sekin on käsittämätöntä, että niin monet vanhemmat antavat pentujensa pärrätä niillä tappokoneilla. Sekin on käsittämätöntä, ettei näillä teinihirviöillä ole minkäänlaista itsesuojeluvaistoa. Tärkeämpää on, että kaverit näkee, miten "vitun sika magee tyyppi jogu ihq on"!!!!!!!
Kielenkäytöstä huolimatta, teinit on iha jees. T. Nuoriso- ja vapaa-ajanohjaaja, yhteisöpedagogi opintoihin pyrkivä sellainen.
lauantai 22. kesäkuuta 2013
Kiirettä, kiirettä
Tämä kirjoittamiseni käy harvaksi. Surku, toivoin innostuvani tästä enemmän. Vaikka pidänkin kirjoittamisesta, minulla ei kertakaikkisesti enää ole asiaa. En toki ole saanut sanotuksi kaikkea aiheista, joista olen kirjoittanut, mutten osaa sanoa niistä lisääkään. Ottakaa nyt sitten tästäkin selityksestä selvää.
Tämän hetkinen elämäni on melkoisen kiireistä, pääasiassa työni pitää siitä huolen. Työpäiväni ovat rankkoja, mutta silti pidän työstäni. Tiimi ympärilläni tuntuu luotettavalta ja mukavalta. Pääasia on, että minulla on töissä hauskaa. En kai siellä muuten viihtyisikään. Työstäni voisin kertoa paljonkin. Mutten taida kertoa. Kuinka kuvaisin työtäni muuten? Mielenkiintoinen on varmasti hyvä sana kuvaamaan sitä kaikkea, mitä asiakaspalvelutyö pitää sisällään. Tuntuu hyvältä nähdä tyytyväisen asiakkaan lähtevän, tuntuu mahtavalta kun saa henkilökohtaista palautetta tyytyväisiltä asiakkailta. Totta kai sitten aurinko luo varjoja, kaikkia ei vaan voi miellyttää.
Nyt on siis juhannus. Minulla ei missään nimessä pitäisi juhannuksena olla aikaa tämän kirjoittamiseen. Tarkoitus oli lähteä juhlimaan, mutta tuntuu hyvältä päätökseltä jäädä kuitenkin kotiin. Hyvin levänneenä jaksaa töissä taas viikon. Lisäksi käytän huomisen tehokkaammin rentoutumalla kuin makaamalla krapulassa. Suunnitelmissa oli, että menisimme appiukkosen mökille vähän mato-onkeilemaan. Toivottavasti aurinko paistaa.
Mainittakoon vielä sekin, että tänään 22.6.2013 on tullut uskomattomat seitsemän vuotta yhteistä taivalta rakkaani kanssa täyteen. Teme vei minut Jyväskylän Amarilloon syömään. Toki kuullostaa älyttömältä ajaa 70 kilometriä suuntaansa pelkästään siksi, että pääsee syömään, mutta oli ihanaa viettää aikaa kahdestaan kunnolla. Sen jälkeen ajelimme vanhempieni mökille, istuskelimme siellä jonkin aikaa, kunnes päräytimme kotiin. Grillasimme äsken ja kohta olisi tarkoitus mennä saunaan. Täytyy varmaan käydä tarkistamassa lammen veden lämpötila, josko uimaankin uskaltaisi.
Tulipa kirjoitettua turhaa liirumlaarumia.
Tämän hetkinen elämäni on melkoisen kiireistä, pääasiassa työni pitää siitä huolen. Työpäiväni ovat rankkoja, mutta silti pidän työstäni. Tiimi ympärilläni tuntuu luotettavalta ja mukavalta. Pääasia on, että minulla on töissä hauskaa. En kai siellä muuten viihtyisikään. Työstäni voisin kertoa paljonkin. Mutten taida kertoa. Kuinka kuvaisin työtäni muuten? Mielenkiintoinen on varmasti hyvä sana kuvaamaan sitä kaikkea, mitä asiakaspalvelutyö pitää sisällään. Tuntuu hyvältä nähdä tyytyväisen asiakkaan lähtevän, tuntuu mahtavalta kun saa henkilökohtaista palautetta tyytyväisiltä asiakkailta. Totta kai sitten aurinko luo varjoja, kaikkia ei vaan voi miellyttää.
Nyt on siis juhannus. Minulla ei missään nimessä pitäisi juhannuksena olla aikaa tämän kirjoittamiseen. Tarkoitus oli lähteä juhlimaan, mutta tuntuu hyvältä päätökseltä jäädä kuitenkin kotiin. Hyvin levänneenä jaksaa töissä taas viikon. Lisäksi käytän huomisen tehokkaammin rentoutumalla kuin makaamalla krapulassa. Suunnitelmissa oli, että menisimme appiukkosen mökille vähän mato-onkeilemaan. Toivottavasti aurinko paistaa.
Mainittakoon vielä sekin, että tänään 22.6.2013 on tullut uskomattomat seitsemän vuotta yhteistä taivalta rakkaani kanssa täyteen. Teme vei minut Jyväskylän Amarilloon syömään. Toki kuullostaa älyttömältä ajaa 70 kilometriä suuntaansa pelkästään siksi, että pääsee syömään, mutta oli ihanaa viettää aikaa kahdestaan kunnolla. Sen jälkeen ajelimme vanhempieni mökille, istuskelimme siellä jonkin aikaa, kunnes päräytimme kotiin. Grillasimme äsken ja kohta olisi tarkoitus mennä saunaan. Täytyy varmaan käydä tarkistamassa lammen veden lämpötila, josko uimaankin uskaltaisi.
Tulipa kirjoitettua turhaa liirumlaarumia.
tiistai 11. kesäkuuta 2013
Hyvä mieli
No johan tässä taas tovi vierähti, ennen kuin sai aikaiseksi kirjoittaa. Tai yleensä jaksoin, muistin ja on aikaa kirjoittaa. Uusi työpaikkani imee niin voimani totaalisesti, että yritän työpäivien jälkeen väkisin tehdä jotain, etten jämähdä ja nukahda ennen aikojani. Mutta sen verran voin sanoa, että varmaan ensimmäistä kertaa eläissäni minulla on työpaikka, jonne ei aamuisin vituta mennä.
Tuo meni jo sen verran shokkipaljastuksesta, että ilmiantakaa nyt saatana joku tämä jo Seiskaan!
Mutta vakavasti puhuttuna, näin nyt vain sattuu olemaan. Meillä on töissä mukava porukka, minulla on tekemistä ja mukavan pieni kiire jatkuvasti. Aika menee kuin siivillä ja huumoria riittää. Mikäs sen parempaa.
Täytynee tässä sekin mainita, että kävin tosiaan ammattikorkeakoulun pääsykokeissa. Päällimmäisenä siitä reissusta jäi melkoisen hämärä fiilis. En yhtään osaa sanoa, menikö se hyvin vai huonosti. Mutta mikä parasta, sain kaverini häihin mekon älyttömän halvalla!
Sattuipa olemaan näet niin, että pääsykokeisiin ilmoittauduttuani ja kirjallisen tehtävän tehtyäni totesin minun kohdaltani kokeiden jatkuvan vasta kolmen tunnin päästä. Kilautin kaverilleni, joka minut tuli koulun pihasta hakemaan ja suuntasimme sitten keskustaa kohti. Kävimme kahvilla ja mussutin melko maukkaan kanasämpylän. Erikoista tunkea kanan kaveriksi leivän väliin persikkaa, oli silti ihan jees. Kiertelimme kauppoja jonkun aikaa. Itsehän olen helvetin vaikea vaatekaupoissa. Tykkää kyllä shopata ja penkoa vaatehyllyjä, mutta olen perkeleen tarkka siitä, mitä päälleni voin laittaa ja mitä en. Tämän lisäki vartaloni sattuu olemaan melkoisen paksu ja minulle ei tuosta vain löydetäkään vaatteita. Tai löytäisin niitä kyllä, ja paljonkin, mutta vaatteiden valmistajat usein suuntaavat tuotteensa niille, joita kutsun pakkasen raiskaamiksi pulkan naruiksi, kuivan kesän oraviksi tai normaali painoisiksi. Rimpula ja barbie käyvät myös. Tarkoitan tällä, että meikäläisen perseen leveys ylittää vaatteiden koot.
No, aikamme kierreltyämme satuin löytämään pitkän, melkein maata laahaavan mekon. Se oli hyvän värinen eli pirteän musta (pukeudun aina, kuin olisin menossa hautajaisiin) ja rento, mutta juhlava. Tissien kohdalla on hieno helmistä ja paljeteista väkerelty koristus. En ehkä itse olisi iskenyt siihen silmiäni, mutta kaverini komensi minut sen kanssa sovituskoppiin. Sain kuin sainkin revittyä sen onnistuneesti päälleni ja sitten alkoikin peilin edessä ihmettely: Hetan päällä on MEKKO. OMG.
Peilin edessä ihmetellessäni aloin tarkastelemaan helmi-paljettiräpellystä ja huomasin parista kohtaa puuttuvan niitä. Viimein tulin siihen lopputulokseen, että ostan mekon ja menin kysymään toista kappaletta, halusinhan ehjän. Myyjä tarkisti tilanteen ja se oli ainokainen. Toinenkin myyjä tuli tutkimaan ja harmittelemaan räpellyksen vajavaisuutta ja tuli minulta kysyneeksi, ottaisinko mekon PUOLEEN HINTAAN. Luulin saavani jonkun 20-30% alennuksen, mutta 50 euron mekosta tulikin 25 euron mekko! Hallelujaa! Parasta on, että räpellystä on kuitenkin niin laajalla alueella, että sieltä edes huomaa parin killuttimen puuttuvan! Tässä sen näkee, että aina kannattaa valittaa kaikesta!
Pääsykokeiden jatkuessa oli pirun paljon parempi mieli, vaikka seuraavien ohjelmien välillä olikin melkein kahden tunnin odottelu.
Tuo meni jo sen verran shokkipaljastuksesta, että ilmiantakaa nyt saatana joku tämä jo Seiskaan!
Mutta vakavasti puhuttuna, näin nyt vain sattuu olemaan. Meillä on töissä mukava porukka, minulla on tekemistä ja mukavan pieni kiire jatkuvasti. Aika menee kuin siivillä ja huumoria riittää. Mikäs sen parempaa.
Täytynee tässä sekin mainita, että kävin tosiaan ammattikorkeakoulun pääsykokeissa. Päällimmäisenä siitä reissusta jäi melkoisen hämärä fiilis. En yhtään osaa sanoa, menikö se hyvin vai huonosti. Mutta mikä parasta, sain kaverini häihin mekon älyttömän halvalla!
Sattuipa olemaan näet niin, että pääsykokeisiin ilmoittauduttuani ja kirjallisen tehtävän tehtyäni totesin minun kohdaltani kokeiden jatkuvan vasta kolmen tunnin päästä. Kilautin kaverilleni, joka minut tuli koulun pihasta hakemaan ja suuntasimme sitten keskustaa kohti. Kävimme kahvilla ja mussutin melko maukkaan kanasämpylän. Erikoista tunkea kanan kaveriksi leivän väliin persikkaa, oli silti ihan jees. Kiertelimme kauppoja jonkun aikaa. Itsehän olen helvetin vaikea vaatekaupoissa. Tykkää kyllä shopata ja penkoa vaatehyllyjä, mutta olen perkeleen tarkka siitä, mitä päälleni voin laittaa ja mitä en. Tämän lisäki vartaloni sattuu olemaan melkoisen paksu ja minulle ei tuosta vain löydetäkään vaatteita. Tai löytäisin niitä kyllä, ja paljonkin, mutta vaatteiden valmistajat usein suuntaavat tuotteensa niille, joita kutsun pakkasen raiskaamiksi pulkan naruiksi, kuivan kesän oraviksi tai normaali painoisiksi. Rimpula ja barbie käyvät myös. Tarkoitan tällä, että meikäläisen perseen leveys ylittää vaatteiden koot.
No, aikamme kierreltyämme satuin löytämään pitkän, melkein maata laahaavan mekon. Se oli hyvän värinen eli pirteän musta (pukeudun aina, kuin olisin menossa hautajaisiin) ja rento, mutta juhlava. Tissien kohdalla on hieno helmistä ja paljeteista väkerelty koristus. En ehkä itse olisi iskenyt siihen silmiäni, mutta kaverini komensi minut sen kanssa sovituskoppiin. Sain kuin sainkin revittyä sen onnistuneesti päälleni ja sitten alkoikin peilin edessä ihmettely: Hetan päällä on MEKKO. OMG.
Peilin edessä ihmetellessäni aloin tarkastelemaan helmi-paljettiräpellystä ja huomasin parista kohtaa puuttuvan niitä. Viimein tulin siihen lopputulokseen, että ostan mekon ja menin kysymään toista kappaletta, halusinhan ehjän. Myyjä tarkisti tilanteen ja se oli ainokainen. Toinenkin myyjä tuli tutkimaan ja harmittelemaan räpellyksen vajavaisuutta ja tuli minulta kysyneeksi, ottaisinko mekon PUOLEEN HINTAAN. Luulin saavani jonkun 20-30% alennuksen, mutta 50 euron mekosta tulikin 25 euron mekko! Hallelujaa! Parasta on, että räpellystä on kuitenkin niin laajalla alueella, että sieltä edes huomaa parin killuttimen puuttuvan! Tässä sen näkee, että aina kannattaa valittaa kaikesta!
Pääsykokeiden jatkuessa oli pirun paljon parempi mieli, vaikka seuraavien ohjelmien välillä olikin melkein kahden tunnin odottelu.
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)