Mies maailmalla töissä, minä yksin kotona viettelemässä vapaapäivääni. Voisin tietysti nautiskella olostani, nauttia rauhasta, tehdä jalkahoidon tai vaikka katsoa jonkun hyvän elokuvan. Illalla mennä tyytyväisenä isoon parisänkyymme nukkumaan, valloittaa koko tilan ja jumaloida tilaa ja pyörimisen mahdollisuutta.
Sen sijaan...
Olen mytärnnyt päivän aikana sängyn tunnistamattomaksi. Olen tehnyt sänkyyn oman viihdekeskukseni. Läppäri on siirtynyt normaalilta paikaltaan, olkkarin pöydältä sängylle. Telkkari on käännettynä sänkyyn päin. Käden ulottuvilta löytyy lisäksi puhelin, tv:n kaukosäädin, pari maksettavaa laskua, kirja, vinopino Tieteen kuvan Historia lehtiä ja kalenteri. Mihinkään ei tarvitse liikkua, kunnes tulee nälkä tai alkaa tekemään mieli tupakkaa.
Nyt minulla on vaihtoehtoina tässä jauhaa, miten tylsää minulla on. Tai voisin selittää tähän jotain muuta turhan päiväistä paskaa. Mutten loppujen lopuksi tiedä edes mistä jauhaisin.
Ainiin - pongasin uuden kirjasarhan: Varjokaupungit. Tilasin 1300 sivuisen opuksen, joka sisältää sarjan kolme ensimmäistä osaa. Kirja kertoo Clary nimisestä tytöstä, joka elää tavallista maallikon elämää kunnes yhtäkkiä alkaakin "nähdä" todellisen maailman, johon sisältyy demoneja metsästäviä varjometsästäjiä sekä alamaailman asukkaita kuten vampyyreja, ihmissusia, velhoja ja haltioita. Pidän fantasia kirjoista, rakastan sitä, että voin täysin uppoutua maailmaan, joka ei muistuta lähellekään omaa elämääni. Pidän oudoista olioista, hyvän ja pahan ikuisesti jatkuvasta taistelusta ja mahdollisuudesta luoda omituisia mielikuvia miljööstä, hahmoista ja rakennuksista. Rakastan mielikuvituksen mahdollisuuksia. Tämän kirjasarjan kanssa kävi kuitenkin niin, että tarina on suorastaan omituistakin omituisempi. Koska käy niin, että Claryn törmättyä yökerhossa varjometsästäjiin, hän tutustuu poikaan nimeltä Jace ja ihastuu tähän päätä pahkaa. Välissä vähän velhobileitä, vampyyreita, rotaksi muuttavaa juomaa ja demonienergialla toimivia lentäviä moottoripyöriä. Juu, okei. Yllättäen Jacen tunteet vastaavatkin Claryn tunteita ja pari pusuttelee. Jes, rakastavaiset löysivät toisensa! Kunnes...
...Selviääkin että Jace on Claryn veli! MITÄ. Insestiä, ei, ei, ei. Ihan mitään näin omituista en kirjalta kaipaa, kiitos vain! Olin kuitenkin ostanut kirjan ja päätin jatkaa toiseen osaan. Tarina oli ihan jännittävä, ja sellainen mitä kirjalta toivonkin, jos unohdetaan kuvaukset siitä, mitä Clary ja Jace edelleenkin tuntevat toisiaan kohtaan, siitä huolimatta, että tietävät olevansa sisko ja sen veli. Kolmas osa tavallaan huipentaa kaksi ensimmäistä, päävihollinen on tähtäimessä ja molempien nuorien menneisyys valottuu heille itselleen. Insestiset kuvaukset ristiriitaisista tunteista eivät lopu ja kumpikin yrittää lujasti etsiä tietä pois, yrittävät löytää jonkun toisen, oppia rakastamaan jotakuta muuta. Onnistumatta. Kolmannessa osassa kuitenkin selviää, että he eivät olekaan sisko ja sen veli, Claryn biologinen isä onkin vain kasvattanut Jacen, mutta Jace ei ole oikeasti mitään sukua Clarylle. Sen lisäksi vielä selviää, että kun Clary etsi tietä pois "Jacen lumouksesta", hän tuli yrittäneeksi unohtamista OIKEAAN veljeensä!
Ja lopputulos oli, että tilasin neljännen osan. Pakkohan tämä on nyt selvittää, mihin tämä rakkaustarina johtaa. Varsinkin kun oikea veli ja isä ovat kuolleita. Vai ovatko sittenkään?
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti