keskiviikko 8. toukokuuta 2013

Vainoharhainen

Mielikuvistus on muuten maailman hirvein asia.

Itse omaan melkoisen vilkkaan mielikuvituksen. Se on melkoisen huono asia yhdistettynä mieltymyksiini jännittävistä elokuvista ja murhatutkimus tv-sarjoista. Pidän myös kaikenlaisesta fantasiasta. 

Tällä viikolla erehdyin katsomaan C.S.I:n. Siinä oli ensin hyökätty jonkun vanhan naisen kimppuun ja sitten murhattu toinen. Tutkimuksen aikana selvisi murhaajan käyttäneen mustaa koko vartalopukua, ainoastaan silmille oli reiät ja suun kohdalla vetoketju. Murhaaja makasi öisin urhinsa sängyn alla ja kyyläili heitä vintiltä käsin makuuhuoneen kattoon asentamansa kameran avulla.

Ja ei jumalauta, miten nyt pelottaa mennä suihkuun. Minun on koko ajan kurkittava, onko suihkuverhon takana joku tai onko joku ilmestynyt istumaan saunan lauteille. Eilen illalla meinasin sydänkohtauksen saada, kun sängyn alta alkoi kuulua kahinaa. Pomppasin pystyyn vain todetakseni kissan siellä pyörivän.

Erehdyin kerran vuosia sitten katsomaan kaunan. Seuraavina viikkoina säpsähtelin pienintäkin ääntä ja narinaa. En voinut olla missään nimessä yksin. Säpsähtelin omaa varjoanikin, suihkussa kurkin saunan lauteita ja niiden alle jatkuvasti, hämärän aikaan pihalla ollessani kuulin muka huutoja ja kirkunaa, olin erottavinani olemattomia askelia ja oksien rasahtelua, iltaisin otin metrin päästä ison loikan sänkyyn päästäkseni, koska pelkäsin, että sängyn alta työntyy käsi ja nappaa nilkasta kiinni. Valot sammuttaessa olin näkevinäni hahmoja nurkissa ja liikettä joka paikassa. Yritin vain sulkea silmäni ja ajatella muuta. 

Hullu(ko?).

En muista minkä jännärin tai kauhuelokuvan olimme miehen kanssa vasta katsoneet, mutta olin vanhemmillani yötä. Vanhempieni jo yöllä nukkuessa, hiiviskelin keittiöön juomaan lasin vettä. Silmäkulmastani näin jotakin olevan ikkunan edessä, käännyin ja olin aivan katsovinani, että joku oli hirttäytynyt ränniin. Hetken siinä itseäni rauhoitellessani jouduin toteamaan tämän pelottavan hahmon olevankin vain rakkaan äitini istuttama puska. Voi minua!

Sitten vielä kerran kävi niin, että nukuimme mieheni kanssa vanhempieni luona. Luin vielä kirjaa ja Teme kuorsasi tyytyväisenä kyljessäni. Hän hiljeni vähäksi aikaa ja alkoi anelemaan apua unissaan. Sitä oli niin hirveä kuunnella, että pakko minun oli hänet herättää. Hän oli tosiaan nähnyt aivan hirveää unta ja kertoili minulle varmaan vartin siinä yksityiskohtia unestaan. Kävimme yhdessä vielä pihalla tupakilla, hän meni käväisemään vessassa ja joi lasin vettä, ennen kuin tuli takaisin sänkyyn. Aamulla kysyin häneltä vielä hänen näkemästään unesta ja tämä hämmentyneenä tiedustelee, että mikä uni. Ei mitään muistikuvaa, eikä hän tiennyt sitäkään, että on yöllä poistunutkin sängystä. Olen jälkeenpäin miettinyt, että kumpikohan se meistä oikeasti nukkui?


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti