Eihän se asia oikeasti niin mene.
Vaikka joka lauseeni alkaa, päättyy ja jatkuu sanalla "vittu" tai "saatana", olen oikeasti ihan onnellinen persoona. Minulla on vain hyvin paljon heikkoja hetkiä, joita sitten olen purkanut tänne. En kehu itseäni mukavaksi, sen voinee jokainen määrittää oman mielipiteensä mukaan. Kaikki eivät vaan voi pitää kaikista. Mutta onnellinen minä olen.
Mitä voisin enempää pyytää, jotta voisin olla muka jotenkin onnellisempi? Rahaa ja maallista omaisuutta. Jooo, en voi kieltää, oishan se tosi kivaa. Mutta minulla on oma pieni pesä mieheni ja kitisevän kattini kanssa. Minulla on kaapissa ruokaa ja minulla on jonkinlaisia harrastuksia. Tällä hetkellä minulla on töitä, olen suorittanut kaksi ammattitutkintoa ja olen suunnannut katseeni ammattikorkeatutkintoon. Rahaa saattaa joskus olla sen verran yli, että voin ostaa kokoelmiini uuden Muumi -mukin.
Ihminen on onnellinen pienistä asioista. Tyttö ilahtuu, jos poika käy nappaamassa naapurin mummon kukkapenkistä tulppaanin. Poika ilahtuu, jos tyttö potkaisee hänet joskus kämpästä ulos ja komentaa tekemään kavereidensa kanssa jotain, aina ei tarvitse leikkiä "kotista". Äitini on hokee aina suurempien epidemioiden ja katastrofien aikana, että kyllä ihmisen pitäisi pystyä olemaan onnellisempi pienemmistä asioistakin ja olemaan kiitollinen terveydestään ja vakaasta taloudellisesta tilanteesta. Olla onnellinen siitä, että on koti, perhe ja ystäviä. Siitä, että voi rakastaa ja tulla rakastetuksi.
Nyt meni teksti kyllä sellaiseksi, etten tunnista enää itseäni sen kirjoittajaksi. Maailman parannus paasaaminen kääntyikin siihen, että käsken ihmisten ajattelemaan, että asiat voisi olla pahemminkin.
Höh.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti