Musiikista

Hui hai hiisi,

teenpä tänään sellaisen asian, mitä en ole vielä tätä ennen tehnyt. Mies lähti puuhommiin metsään, minä kiersin ystävät läpi ja kun kukaan ei lähtenyt kanssani kahville, päätin kirjoittaa tätä ensimmäistä kertaa kotosalla.

Ajattelin tässä vähän kertoilla musiikista, jota kuuntelen ja olen joskus kuunnellut. En tiedä miksi. Se selvinnee minulle sitten joskus kun näitä lueskelen.

Pentuna etsin ikään kuin itseäni musiikista ja hain tyyliäni kauan. Kuuntelin kaikkea mahdollista Pikku G:stä Cascadaan ja Linkin Parkista Kotiteollisuuteen. Vasta yläasteelle siirtyessä aloin etsiä muutakin musiikkia, mitä valtaosa kavereistani kuunteli. Ensimmäisten joukossa löysin Linkin Parkin, Kotiteollisuuden ja Evanescencen. Hyvin pian mukaan nousi Nightwish ja lopulta Metallica vei sydämeni. Olin koko yläasteajan armoton Metallica -fani, mitään niin superia ei ollut olemassakaan. Jossain määrin Evanescencen ja Metallican sanoitukset innoittivat minua kirjoittamaan omia tekstejä, pääasiassa pieniä runon pätkiä. Teininä kirjoittamisesta tuli minulle melkoinen henkireikä, mihin purin ailahtelevat tunteeni, tuskani ja pienet iloni. Yläasteen aikana mukaan liittyi myös aikamoisen laaja kirjo muita rock ja metallibändejä.

"Pahimipina" Metallican fanitus vuosina osasin luetella aivan kaiken, mitä bändistä tosi-fanin muka pitäisi tietää. Osasin kertoa kaiken levyjen ilmestymisvuosista, bändin ja sen jäsenten elämän vaiheista, nousuista ja laskuista, osasin valtaosan biiseistä sanat ulkoa ja luetella, missä järjestyksessä biisit milläkin albumilla olivat. Salaa kadehdin vierestä kitaraa soittavia luokkakavereita, jotka noin suurin piirtein osasivat pienen pätkän soittaa vaikkapa Master of Puppetsin riffiä. Olin kaverini kanssa katsomassa Metallicaa Tallinan Laululavalla kesällä 2006 ja näkisittepä sieltä ostetun t-paidan jäänteet. Käytän sanaa jäänteet koska ei sitä voi paidaksikaan enää kutsua. Äitini yritti monesti heittää mokoman pois, mutta minä olin ovelampi: kävin noukkimassa sen roskiksesta ja tungin suoraan pesukoneeseen. Ja jälleen minulla oli maailman paras t-paita käytössä! Paita on yhä tallessa ja taidan joskus kehystää sen nauraakseni, miten pienet ja vaatimattomat asiat ovat teinille tärkeitä. Yläasteen aikana kuitenkin lempibändieni valikoima alkoi muistuttaa levykauppaa tai Radio Rockin sataa legendaarisinta rockbiisiä.

Metallican yhä ollessa koko maailmani ykkönen mukaan liittyi esimerkiksi Children of Bodom, Korn ja Slipknot ja melkoinen kirjo muita bändejä ja yksittäisiä rockbiisejä. Jossain vaiheessa pikkuserkkuni sai tyrkytettyä minulle vielä hirveän litanian bändejä, vieritän surutta syyt hänen niskaansa esimerkiksi Seetheristä, Nickelbackista ja erityisesti Panterasta.

Hauskinta koko hommassahan sitten oli vielä se, että yläasteaikaan aloin seurustella. Ja mies oli sitten näitä Cascadan ja Movetronin kuuntelijoita. Huh, kyllä se koulutusta vaati, mutta alkoipa mieskin kuuntelemaan sitten kunnon musiikkia. Vaikutus kyllä oli tuolloin molemmin puolinen. Aluksi en voinut sietää paskoja teknoversioita suomalaisista iskelmäkappaleista enkä sietänyt hänen suosikkiaan Klamydiaa enkä sen puoleen mitään bilemusiikin tapaistakaan. Jossain vaiheessa biisit alkoivat kuullostaa hauskoilta ja jopa minustakin kuoriutui subbarilla varustetun Corollan takapenkin teini. En niinkään nauttinut kappaleista, mutta osasin biisien sanat ja löysin sieltä omat suosikkini, joita kuitenkaan harvoin kuuntelin iPodistani. Ja olihan se olevinaan jotenkin aivan helvetin siistiä päästä jonkun täysi-ikäisen kyytiin, siis miten kovis olin! Haha!

Jossain vaiheessa sitten opin arvostamaan musiikissa muutakin kuin örinää, huutoa, nopeaa tempoa ja tuplabasareita. Pidän sellaisesta musiikista vieläkin, mutta ajokortin saatuani on auton mittariin kilometrejä kertynyt melkoisesti. Ajellessani kyydissä usein on muitakin, mutta kun en yksinkään ollessani osaa olla hiljaa, huudatan musiikkia, jonka mukana voin laulaa kuullostamatta aivan ääliöltä. Laulutaidoissani ei taida kovinkaan olla kehumista, mutta Inflamesia, Children of Bodomia tai Slipknotia en edes yritä. Asiaa tuskin tarvitsisi sen enempää selittää, mutta se se vasta tyhmältä kuullostaisi, jossen kuullosta laulaessani jo muutenkin. Tämän myötä on auton soittimessa törröttävään muistitikkuun kasaantunut melkoinen määrä esimerkiksi Rihannaa ja muita nopeasti muodista pois meneviä kipaleita. Pikku hiljaa olen alkanut kuuntelemaan "poppista" enemmän ja enemmän, etenkin kesäisin, kun haluan olla iloinen ja kuunnella sen fiiliksen mukaista musiikkia. Mutta kysyttäessä, vastaan aina kuuntelevani rockia ja sitä raskaampaa, sitähän pääasiassa kuuntelen. Jotain tärkeää tehdessäni kuuntelen aina Apocalypticaa, se on upeaa musiikkia ja sopii hyvin taustamölyksi esimerkiksi koulutehtäviin ja tietenkin ne kappaleet, joissa ei solistia olekaan.

Musiikin suhteen kannattaa olla melkoisen kaikki ruokainen, mutta muutamaa asiaa en vaan voi sietää: Cheek, Lauri Tähkä ja muu suomirap. Anteeksi nyt vain. En käsitä, miksi ihmiset rutisevat legendaarisesta Dingosta tai Yön melankolisuudesta, kun on lauma älyttömiä musiikin tahtiin höpöttäviä hölmöjä lökäpöksyjä. Tietysti jokainen taaplaa tyylillään. En edes itse ymmärrä miten jossain vaiheessa pystyin kuuntelemaan jotain Skandaalia tai Pikku G:tä! Joskus muistelin teinireissuja ja kuuntelin Steen1n Pikkupirihuoraa ja muita "oikealla asenteella" varustettuja viisuja. Ei vaan pysty.

Toivoisin, että minulla olisi nykyään enemmän aikaa panostaa musiikin kuunteluun ja tutustua yhä enenevissä määrin uusiin bändeihin, vanhojen tuttujeni uuteen tuotantoon ja vanhoihin legendoihin. Täytyy nimittäin myöntää, etten esimerkiksi ole löytänyt minkäänlaista kipinää Kissistä, AC/DC:stä tai Iron Maidenista, jokaisella noistakin varmasti löytyy omat huippunsa, mutta minä en vaan ole niitä löytänyt. Ja vaikka Metallica on yhä rakkaus, en v ain löydä sytykettä heidän viimeisimmästä albumistaan. Muutaman kuuntelu kerran jälkeen kaikki biisit sulautuivat yhä toisiinsa ja kuullostivat samalta. Mielenkiinto lopahti, sori jätkät.

Festarit olisivat tietysti loistopaikka tehdä uusia löytöjä, mutta en vain ole saanut aikaisiksi lähteä. Aika tai raha puuttuu aina. Ehkä sitten joskus, kun muutkin harrastukset antavat periksi. HUOH.