Kahdeksan vuoden ajalta tarinoita Iitusta on kertynyt melkoisesti.
Siitä siis jatketaan. Pennusta pitäen Iitu on ollut melkoisen säälittävä, sydäntä särkevän suloinen arka rääpäle. Ja se on jännä, kun jokin on olevinaan niin pieni ja suloinen, että sitä ei muka voisi komentaa.
Joskus olen kuullut nuista koirankoulutus-tv-ohjelmista, että ihmisen pitäisi olla pomo eikä koiran. Kun katsoo esimerkiksi isäni ja Iitun välistä suhdetta, Iitu sanelee kaapin paikan. Jos isäni vie Iitua lenkille, Iitu päättää mihin päin mennään. Jos ei tahti ja suunta miellytä, hän jää paikalleen makaamaan. Jos taas häntä ei huvita lenkkeily (tai niin isäni väittää), jää se taas paikalleen makaamaan. Kun isäni laittaa Iitulle hihnan, Iitu läppäsee tassunsa hihnan päälle eikä liikkumaan päästä vieläkään. Äitilläni on vähän tomerampi suhde, itselläni taas ei sen kanssa ole pienintäkään ongelmaa. Kyllähän Iitu välillä kovasti kokeilee rajojaan kanssani, mutta aina se on häntä heiluen tullut kun kunnolla komennan.
Jostain syystä Iitu on aina hakeutunut nukkumaan aina jonkin alle. Pienenä se nukkui aina vanhempieni sängyn alla. Iitun tullessa meille, oli talomme remontti vielä hiukan kesken ja vanhempieni sänky oli silloin olohuoneessa. Kun uni alkoi tulla, se ryömi aina seinän viereen, sängyn alle. Ja voi sitä kiukkua, kun se kasvoi eikä enää mahtunutkaan sängyn alle. Jokusen kerran se jäi sinne jumiinkin, raasu.
On myöskin erittäin käsittämätöntä, miten pienen pennun pieru voi jumalauta haista! Kerran pötköttelimme isäni kanssa vanhempieni sängyllä olohuoneessa katsomassa telkkari, kun Iitu oli jälleen kerran mönkinyt sängyn alle unille. Yhtäkkiä isäni pomppasi ylös, vedet silmissään, todeten, että ei täällä voi olla! Vähän aikaa ihmeteltyäni juoksin vedet silmistä valuen ja kurkkuani kakoen ulos. HIRVEÄ!
Sitten kun Iitu ei enää sängyn alle mahtunut, se alkoi ottamaan unensa eteisen naulakon alla, josta roikkuvat takit toimittavat katon virkaa. Antero Mertarannasta on tullut Iitun kauhu. Jääkiekon maailmanmestaruuskisojen aikaan, Iitu viettää illat aina naulakon alla, nurkassa istuen, pää takkien seassa ja tassut tutisten. Sieltä se tulee pois vasta, kun Mertsikin on lähtenyt selostajan kopistaan kotiin.
Vanhempani ostivat jonkin aikaa sitten kesämökin, ja siellä Iitun ehdoton paikka on kerrossängyn ala peti. Sinne se aina juoksee ensimmäisenä, kun mökille mennään. Mikä sen parempaa kun hänelle on oma suojaisa paikka, joka on lisäki pehmoinen ja on vielä tyynykin, jonka voi mytätä mukavasti leukansa alle. Iltaisin saunasta tullessa se makaa aina siellä, tietäen, että kohta joku ainakin yrittää häätää hänet sieltä pois. Vanhempieni mielestä sitä ei saa sieltä pois kirveelläkään, mutta itselläni ei kyllä ollut mitään ongelmaa kun nukkumaan halusin.
Olen muuten ehdottomasti sitä mieltä, että se koira ymmärtää paljon paljon enemmän ihmisen puheesta kuin voimme kuvitellakaan. Peruskäskyjen lisäksi, se ymmärtää hyvin paljon. Esimerkiksi mökillä kun mietin ääneen, että voisin lähteä nukkumaan, Iitu ponnahtaa äkkiä lattialta ylös ja hyppää äkkiä kerrossängyn alapetille.
Oikeasti, se on fiksu.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti